Maaperäkartoituksen historiaa ja nykypäivää Suomessa

Suomea kuvaavien ympäristöteemakarttojen (Niemelä 1984) laajin ryhmä on geotieteelliset kartat, joista pääosan valmistaa asetuksensa mukaisena tehtävänä Geologian tutkimuskeskus. Maaperäkarttoja on saatavana seuraavasti:

Historialliset kartat

• Suomen geologinen tutkimus 1 : 200 000
(Eteläisin Suomi)

• Suomen geologinen yleiskartta 1 : 400 000 (Etelä-Suomi)

Uudemmat karttatuotteet

• Suomen geologinen kartta 1 : 100 000
• Suomen geologinen yleiskartta 1 : 400 000 (Pohjois-Suomi)
• Maaperän peruskartta 1 :20 000/1 : 50 000
• Yleiskartta 1 : 200 00
• Erikoiskartat 1 : 1 000 000
• Geologiset retkeilykartat
• Geokarttapalvelu

Maaperäkartan maastotyöt

Historialliset kartat

Suomen geologinen tutkimus 1 : 200 000

Järjestelmällisen geologisen kartoituksen aloitti Suomessa Vuorihallituksen geologinen toimisto 1870-luvulla (Virkkala 1986). Nykyisen Geologian tutkimuskeskuksen varhainen edeltäjä Geologinen komisioni perustettiin 1885 ja se otti jatkaakseen geologisen toimiston työt. Aluksi kartat julkaistiin mittakaavassa 1 : 200 000 ja ne olivat yhdistettyjä maaperä- ja kallioperäkarttoja. Niihin kuului suomen- ja ruotsinkielinen karttalehtiselitys.

Geologisen toimiston laatima ensimmäinen karttalehti, Ekenäs 1 : 200 000, painettiin monivärisenä Tukholmassa vuonna 1879. Näiden karttojen julkaisemista jatkettiin vuoteen 1900 asti rannikolta noin Salpausselän korkeudelle. Maastotyössä venäläinen topografinen kartta 1 : 42 000 oli suureksi hyödyksi (Niemelä 1998). Eteläisin Suomi Uudesta kaupungista Nuijamaalle sekä Karjalan kannas saatiin kartoitetuksi ja tuloksena syntyi 37 karttalehteä. (indeksikartta >). Melko pian huomattiin kuitenkin, että silloisiin resursseihin nähden niinkin tarkka kartoitus koko Suomesta kestäisi liian kauan.
	Karttanäyte >
	Sivun alkuun >

Suomen geologinen yleiskartta 1 : 400 000

Kartoitustyötä jatkettiin niin, että julkaisumittakaavaksi otettiin 1  : 400 000 ja kivilaji- ja maalajikartat selityksineen julkaistiin erillisinä. Ensimmäisenä ilmestyi Mikkelin maalajikartta vuonna 1900. Maanmittaushallitus oli saanut valmiiksi yleiskartan 1 : 400 000 koko maasta, ja se soveltui hyvin myös geologisen yleiskartan karttapohjaksi. Tätä kartoitusta jatkettiin vuoteen 1953 asti niin, että Heinolan ja Raahen välisen alueen maalajikartat (11 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan, joista 9 on nykyisen Suomen alueelta, saatiin valmiiksi (indeksikartta >).

Karttanäyte>

Vanhimmat 1 : 200 000 ja 1  :  400 000 -mittakaavaiset kartat ovat jo muuttuneet historiallisiksi keräilykappaleiksi. Nykytekniikalla arkistokappaleista saadaan kuitenkin hyviä kopioita. Näiden vanhojen maalajikarttojen käytössä on huomioitava pohjakartoista ja työmenetelmistä johtuvat puutteellisuudet. Maalajit jaoteltiin hyvin suuripiirteisesti: turvetta, nummihietaa, peltosavea, vierinkivisoraa, murtokivisoraa ja rannikkoalueilla kuvattiin myös mutaa, tulvahietaa ja tulvasavea. Vanhimmissa maalajikartoissa ei esitetä geologisia muodostumia, vaikkakin esimerkiksi niiden vierinkivisoraksi rajatut alueet ovat pääasiassa tulkittavissa harjuiksi ja deltoiksi. Myöhemmin maalajikartoissa 1 : 400 000 kuvattiinkin jo harjuja ja muita glasifluviaalisia selänteitä erotuksena muista hieta-, hiekka- ja sorakerrostumista. Samoin maalajikarttojen merkkienselitteen murtokivisorasta alettiin ensin selityskirjoissa käyttää moreenisora- ja vähitellen itse kartoissakin moreeni-nimitystä. Moreenimuodostumia ei näissä kartoissa kuvattu, mutta selityskirjoissa niistä on kerrottu. Mm. moreeniselänteistä (drumliineista) Hugo Berghell (1905) on kirjoittanut Savonlinnan maalajikartan selityksessään.