Uudemmat karttatuotteet

Suomen geologinen kartta 1 : 100 000 Sotien jälkeen ilmeni tarvetta ryhtyä tekemään varsinkin Etelä-Suomesta yleiskarttaa yksityiskohtaisempaa maaperän muodostumia ja maalajeja esittävää karttaa ja käyttämään saatavilla olevaa uudempaa karttapohjaa (topografinen kartta ja peruskartta 1 : 20 000). Vuonna 1946 aloitettiin 1 : 100 000 -mittakaavaisten maaperäkarttojen ja niihin liittyvien selitysten valmistus. Painettuina on 77 karttaa, pääasiassa Etelä-Suomesta (indeksikartta >). Painettuina ilmestyneet moniväriset maaperäkartat on numeeristettu skannaamalla.

Karttanäyte >

Maaperäkarttoja 1 : 100 000 voidaan edelleen tuottaa numeerisina sekä paperitulosteina geologisiksi kartoiksi yleistettynä siinä tahdissa kun on saatu tuotettua 1 : 20 000 -mittakaavaiseen maaperäkartoitukseen perustuvaa tietoa lehtijaon mukaiselta 12 kartan alueelta. Maaperäkartat 1 : 100 000 soveltuvat parhaiten laajojen alueiden havainnointiin kuten yleissuunnitteluun, soranotto- ja pohjavesialueiden selvittelyyn, geologisiin tulkintoihin, opetukseen jne. Maaperäkarttojen 1 : 100 000 maastotöitä varten on laadittu oma maasto-opas (Virkkala 1972). Monivärinen yleiskartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina (moreeniselänteet ja -kummut sekä harjut ja muut jäätikköjokikerrostumat) ja osin maalajialueina (moreenia, soraa ja hiekkaa, silttiä, savea, turvetta ja liejua, täytemaata). Laaja-alaisia pintakerroksia on saman maalajijaon mukaan kuvattu päällepainamamerkeillä samoin myös lentohiekkakerrostumia.

Suomen geologinen yleiskartta 1 : 400 000

Pohjois-Suomen osalta katsottiin maaperägeologiseksi yleiskartaksi riittävän mittakaava 1 : 400 000, jotta laaja alue saataisiin kohtuullisessa ajassa kartoitettua. Vuosina 1964-1986 valmistui uuden yleiskartan lehtijaon pohjalle 13 maaperäkarttaa. Vanhat ja uudet maaperägeologiset yleiskartat mittakaavassa 1 : 400 000 kattavat siten suurimman osan Suomesta; kartta puuttuu vain maan eteläisimmästä osasta ja kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä Oulun korkeudelta. (indeksikartta >). Tämä monivärinen yleiskartta, jossa maaperäkartan 1 : 100 000 tapaan esitetään maaperää osin geologisina muodostumina osin maalajialueina, antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Pohjois-Suomen maaperästä 1 : 400 000 on valmistunut karttalehtiselityskirja (Johansson ja Kujansuu (toim.) 2005).

Karttanäyte >

Sivun alkuun >

1960-luvun lopulla huomattiin, että maankäytön suunnittelu ja rakentaminen tarvitsevat entistä tarkempia tietoja maaperästä. Valtakunnansuunnittelutoimisto kiinnitti huomiota maaperäkartan tarpeeseen 1965, maatalousministeriö vuonna 1966 ja valtion tilintarkastajat vuonna 1970. Lisäksi valtionvarainministeriö esitti vuonna 1972 kannanotossaan kauppa- ja teollisuusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 1973-1977 ajatuksen maanmittaushallituksen osallistumisesta maaperäkartoitukseen. Niinpä Maanmittaushallituksen aloitteesta käynnistettiin vuonna 1972 maaperäkartoitusta koskevat yhteistyöneuvottelut Geologian tutkimuskeskuksen ja Maatalouden tutkimuskeskuksen kanssa maaperän peruskartoituksesta mittakaavassa 1 : 20 000 / 1 : 50 000.

Maaperäkartan kehittämiskautena 1972-1979 tehtiin kaksi kartan sisältöä ja ulkoasua koskevaa selvitystä. Maaperäkartoituksen toteutus suunniteltiin peruskartan 1 : 10 000, 1 : 20 000 ajantasaistuksen yhteyteen (Suomen maaperän peruskartoitus 1977). Pohjois-Suomen 1 : 50 000 maaperäkartat Geologian tutkimuskeskus on tehnyt omana työnään noudattaen samoja kuvausohjeita. Geologian tutkimuskeskus ja maanmittaushallitus allekirjoittivat 27.12.1979 Suomen peruskartoitusta koskevan yhteistyösopimuksen. Lisäjäseninä yhteistyössä ovat olleet Maatalouden tutkimuskeskus, Metsäntutkimuslaitos ja Topografikunta. Maaperäkartan kehittämis- ja tuotantosuunnitelmia varten tehtiin vuonna 1982 tuotantotutkimus (Korpela & Niemelä 1985) ja vuonna 1989 tarveselvitys (Haavisto-Hyvärinen ym. 1989), joka sisälsi myös erillisen Pohjois-Suomea koskevan tarveselvityksen vuodelta 1988. Geologian tutkimuskeskus ja Maanmittauslaitos uusivat maaperän peruskartoituksen yhteistyösopimuksen 27.8.1991. Maaperäkarttatuotannon puitesuunnitelmassa oli nopeimpana vaihtoehtona saada koko maa kartoitettua vuoteen 2015 mennessä ja hitaimmankin vaihtoehdon mukaan vuonna 2036. Hyvin vauhtiin päässyt yhteistyö väheni kuitenkin asteittain 90-luvun alkupuoliskolla, kun maa- ja metsätalousministeriö, jonka alainen Maanmittauslaitos on, supisti maaperäkartoitukseen tarvittavia määrärahoja. Yhteistyö päättyi vuoden 1995 lopussa, jolloin Suomesta oli peruskarttamittakaavaan ehditty kartoittaa kolmannes. Maaperäkartoitus ja maaperäkarttojen valmistus sekä yhteistyössä painettujen maaperäkarttojen numeeristaminen jäi yksistään Geologian tutkimuskeskuksen tehtäväksi ja sielläkin kartoituksen alkuvaiheeseen verrattuna vähentynein voimavaroin.		Karttanäyte, A-tyyppi >   Karttanäyte, B-tyyppi >   Karttanäyte >
(indeksikartta >)

Maaperän peruskartat julkaistiin painetussa muodossa 1990-luvun alkupuolelle saakka. Samaan aikaan maaperäkarttojen valmistuksessa siirryttiin digitaalitekniikkaan ja painetut maaperäkartat korvattiin karttatiedostoista työstetyillä tulosteilla. Maaperäkartoitus etenee toistaiseksi 1 : 20 000 -mittakaavaisen karttalehtijaon mukaisesti ja vakiotulosteet noudattavat samaa mittakaavaa. Lähitulevaisuudessa siirrytään kuitenkin uuteen EurefFin - karttalehtijakoon, jolloin vanhojen aineistojen karttalehtijaosta riippumaton saumattomuus tulee varmistaa.

Geologisiin maaperän yleiskarttoihin verrattuna maaperän peruskartta-aineistot 1 : 20 000, 1 : 50 000 antavat tarkemmin paikallistettavaa tietoa. Luonnossa liikkuja voi löytää uusia elämyksiä kartassa kuvatuista geologisista luontokohteista ja kartan maaperätiedot täydentävät ja antavat lisävalaistusta ympäröivästä maankamarasta esimerkiksi kasvu- ja elinpaikkaolosuhteisiin. Maankäytön suunnittelun pohja-aineistona tämän kartan etuna on, että maalajit on kuvattu muita geologisia maaperäkarttoja yksityiskohtaisemmin luokiteltuna ja kartta-aineistoon on liitetty myös geologisia ja geoteknisiä tietoja kuten maaperän paksuutta kairausten ja seismisten luotausten perusteella sekä pohjavesitietoja.

Maaperän peruskartasta saatavia tietoja täydentämään julkaistiin Maaperäkartan käyttöopas (Haavisto 1983). Siinä selostetaan maalajiluokitukset, kartoitusperusteet ja karttamerkit, opastetaan kartan käyttöön ja tulkintaan ja käsitellään perustiedot Suomen maaperän synnystä, geologisista muodostumista ja niiden rakenteesta. Maaperäkartan tekijöille laadittuja kartoitus- ja kuvausohjeita on täydennetty tämän jälkeen neljästi vuosina 1985, 1989, 1994 ja 2003. Maaperäkarttojen selityksissä kokeiltiin ensin Oriveden alueelta kahdentoista peruskartta-alueen kokoomaselostusta (Kujansuu ym. 1981) pitkälti samaan tyyliin painettuina kuin maaperäkarttojen 1 : 100 000 karttalehtiselitykset. Kartan käyttäjien taholta esitetyt toiveet karttalehtikohtaisista selitysteksteistä johtivat siihen, että selityksiä alettiin liittää vuodesta 1983 lähtien painettujen maaperän peruskarttojen taustapuolelle. Siirryttäessä 1990-luvulla numeeriseen maaperäkarttatuotantoon lehtikohtaiset selitystekstit on julkaistu erillisinä monistettuina raportteina.

Maaperän peruskartoituksessa noudatetaan rakennusteknistä (RT) maalajiluokitusta (Pohjarakennuksen normit 1964), mikä vastaa maa- ja metsätaloudessa käytettävää maalajiluokitusta (Aaltonen ym. 1949). Se on karttojen merkkienselityksessä myös rinnastettu GEO-luokitukseen (Korhonen & Gardemeister 1970), joka soveltuu erityisesti maaperän rakennettavuusluokitukseen. Luokituksia on vain vähän mukautettu kartoituksen tarpeisiin. Suurimmat poikkeamat ovat moreenimaalajien luokituksessa, jossa pääpaino kiinnitettiin aineksen routivuuteen (Lindroos & Nieminen 1982). Maalajikuvauksen ohella on kirjaintunnuksin eroteltu syntytavaltaan erityyppisiä moreeni- ja jäätikköjokimuodostumia sekä omilla merkeillään muita kulutus- ja kerrostumismuotoja kuten uurteita, uomia, dyynejä ja muinaisrantoja.

Maaperäkartoituksen lähivuosien tavoitteena on keskittää maaperätiedon keruu taajamien ja niiden kasvuympäristöjen sekä suunnitteille tulevien kulkuyhteyksien alueille. Sitä varten tehtiin vuonna 2004 maaperäkartoituksen tarveselvitys. Maakuntaliittoilta saatujan tietojen perusteella selvitettiin eri alueiden lähiaikojen kartoitustarpeet. Kartoitettavien alueiden rajaus ja mittakaava sekä aineistosta tuotetut erilaiset teemakartat tulevat myös entistä enemmän määräytymään tarvelähtöisyydestä. Maaperätiedon keruussa otetaan käyttöön vuoden 2004 aikana Geotietoydinjärjestelmä, johon myös vanha tieto siirretään.

Yleiskartta 1 : 200 000

Maaperän yleiskarttahanke on kartoitusohjelma, joka tähtää 1:200 000 mittakaavaisen valtakunnallisen digitaalisen maaperäkarttatietokannan ja -aineiston tekemiseen. Hankkeessa tuotetaan numeeriset maalajikuviot ja niihin liittyvää ominaisuus- ja laatutietoa tulkitsemalla, muokkaamalla ja yleistämällä etupäässä olemassa olevia aineistoja käyttäen GIS- ja kuvankäsittelytekniikkaa. Aineistoa täydennetään maastotarkistuksilla. Digitaalisesta karttatietokannasta tuotetaan mm. 1:200 000 mittakaavainen valtakunnallinen maaperäkartta. Tiedonkeruussa huomioidaan sidosryhmien tarpeet siten, että tietokannasta voidaan tuottaa erilaisia teemakarttoja. Tuotantovaihe alkoi vuonna 2003 ja päättyy vuonna 2009. Projektissa tarvitaan yhteistyötä aineistoja tuottavien ja maaperätietoa hyödyntävien tahojen kanssa. Valtakunnallisen maannoskartoituksen pilottihankkeen kautta yhteistyössä ovat olleet mukana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) ja Metsäntutkimuslaitos (Metla).

Erikoiskartat 1 : 1 000 000

Geologian tutkimuskeskus on julkaissut varsinaisten geologisten karttasarjojensa ohella useita erikoiskarttoja. Maaperän kerrostumia mittakaavassa 1 : 1 000 000 kuvaavia karttoja ovat Pohjois-Suomen maaperä (Hyyppä & Penttilä 1961), Suomen suot (Valovirta 1976) ja Suomen sora- ja hiekkaesiintymät (Niemelä 1979). Nämä erikoiskartat sekä maaperäkartat 1 : 100 000 ja 1 : 400 000 olivat hyvänä pohjamateriaalina lähdettäessä suunnittelemaan Suomen Kartaston 5. laitoksen vihkoon 123-126: Geologia (Alalammi 1992) liitettävää karttaa Suomen maaperä 1 : 1 000 000.

Eri ikäisten ja mittakaavaisten karttojen muokkaaminen yhtenäisin kartoitusperustein vielä kartoittamattomien alueiden kanssa vaati maastotarkastuksia ja kartoitustöitä, jotka tehtiin vuosina 1979-1981. Kartta painettiin vuonna 1984 (Kujansuu & Niemelä), ja se esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta sisältää myös 10 pientä Suomen karttaa (mittakaavassa 1 : 10 000 000) eri maaperämuodostumien ja kerrostumien jakautumisesta sekä luettelon merkittävistä maaperägeologisista kohteista.

Karttanäyte >

Suomen maaperä -karttaa pohjana käyttäen laajennettiin teemaa vielä raaka-ainevaroilla ja aluetta Itä-Karjalaan yhteistyönä Venäjän Tiedeakatemian Karjalan Tiedekeskuksen Geologian instituutin kanssa. Vuonna 1993 painettiin kahtena karttalehtenä (Länsiosa: Suomi ja Itäosa: Karjala ja Kuola) Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000 (Niemelä ym. 1993). Kartassa esitetään maaperän muodostumien ja kerrostumien ohella tärkeimmät maa-ainesten hyödyntämiskohteet ja käyttökelpoisuus. Molemmat koko Suomen maaperää kuvaavat erikoiskartat ovat saatavissa myös numeerisena.

Uudeksi tärkeäksi kartoituskohteeksi ovat muodostuneet luontomatkailualueet. Geologisten retkeilykarttojen avulla retkeilijä löytää uusia elämyksiä ja samalla oppii ymmärtämään, miten olennainen osa geologia on maamme luonnon synnyssä. Pohjois-Suomen kansallispuistoista ja retkeilyalueista on julkaistu neljä maaperägeologista erikoiskarttaa: Koilliskairan alueelta mittakaavassa 1 : 100 000 (Johansson & Mäkinen 1994), Pallas-Ounastunturin alueelta (Johansson 1998) mittakaavassa 1 : 50 000 sekä Kultakaira -kartta (Johansson ym. 2000) Ivalonjoen ja Saariselän alueelta ja Lemmenjoki (Johansson ym. 2002) mittakaavassa 1 : 50 000. Kaksi viimeisintä on painettu uudessa Maisema ja maankamara -sarjassa yhdessä erillisen opaskirjan kanssa.

Myös Koilliskairan ja Pallas-Ounastunturin uusintapainokset (Johansson 2003 ja Johansson ja Mäkinen 2003) on muokattu Maisema ja maankamara -sarjaan. Nuuksion järviylänkö (Haavisto-Hyvärinen ym. 2001) mittakaavassa 1 : 25 000 on ensimmäinen Etelä-Suomesta julkaistu geologinen retkeilykartta opaskirjoineen. Kolin geologinen retkeilykartta (Huttunen ym. 2003) on julkaistu maaperän peruskartan mittakaavassa 1 : 20 000, mutta myös siinä on käytetty omaa retkeilykartalle soveltuvaa maaperäkerrostumien kuvausta. Karttoihin on merkitty retkeilijöitä kiinnostavia luonto- ja kulttuurinähtävyyskohteita. Alueiden geologinen kehitys, luonnon- ja kulttuurihistoriallisten nähtävyyksien tarkempi kuvaus löytyy karttojen liitteenä olevista opaskirjoista. Retkeilysuunnitelmia varten karttoihin on lisätty tiedot alueen palveluvarustuksesta.		Karttanäyte >
(indeksikartta >)		Sivun alkuun >

Geokarttapalvelu GEOKARTTA on Geologian tutkimuskeskuksen karttapalvelu, jossa voi selailla ja tilata numeerisia maaperäkarttoja ja karttalehtiselosteita. Tilaustöissä aluerajaukset ja mittakaava voidaan muokata kartta-aineiston käyttäjän tarpeita vastaavaksi. Numeerisesta maaperäaineistosta on myös mahdollista yhdistellä erilaista paikkatietoa ja tuottaa erilaisia teemakarttoja (mm. rakennettavuus- , ympäristövaikutus- ja imeytyskarttoja). Maaperätietoon voidaan myös yhdistää digitaalinen korkeusmalli viistovalaistuskuvana ilmentämään korkeussuhteita. Maaperän ja kallioperän rakenteet ruhjeineen näyttävät kolmiulotteisilta, mikä antaa tavallista pintakarttaa havainnollisemman kuvan maastosta.

Karttanäyte >