Rantakerrostumat

Kun jäätikkö oli hävinnyt Suomesta, jäivät laajat alueet veden peittoon ja nousivat maankohoamisen johdosta vasta myöhemmin Itämerestä (Katso supra-akvaattisten alueiden kartta >). Veden peittämän alueen laajuus on selvitetty määrittämällä ylimmän rannan asema eri alueilla rantavoimien jättämien merkkien perusteella. Aallokon ja tyrskyn kuluttava ja kasaava toiminta on aiheuttanut erilaisten rantakerrostumien synnyn. Lisäksi jää ja tuuli ovat muokanneet rantaa. Rantakerrostumien osuus maapinta-alastamme on runsas prosentti.

Moreenimaastossa ylin ranta näkyy huuhtoutumisrajana, jonka yläpuolella moreeniaines on vedenkoskematonta ja alapuolella pintaosastaan huuhtoutunutta tai vaihtelevan paksuisten rantakerrostumien peittämää (vrt. moreenikalotti). Moreenialueilla ylintä rantaa osoittavat usein lohkarevyöt, joita on myös ylimmän rannan alapuolella. Tyrskyn lisäksi on jään työntö muodostanut meren ja järvien rannoille kivi- ja lohkarejonoja, pallekivikoita. Jää on kasannut kivien ja lohkareiden lisäksi rantaa vasten myös maavalleja, rantapalteita.

Ylimmän rannan asemaa osoittavat niin ikään jäätikköjokideltojen pinnat. Vedenpinnan laskun eli regression aikana syntyi eri korkeuksille rantakerrostumia. Lajittuneeseen ainekseen syntyi kulumalla rantatörmiä, ja niiden alapuolelle kerrostui rantaterasseja, joiden kerrokset viettävät törmästä alaspäin. Aineksessa olleet kivet ja lohkareet kerääntyivät vyöksi jyrkän törmän alapuolelle (Piirros >). Törmän juuren taso vastaa muinaisen vedenpinnan asemaa.