Monet Suomen suuret joet virtaavat ennen jääkautta muodostuneissa eli preglasiaalisissa kalliolaaksoissa, joihin jääkauden aikana kasaantui erilaisia maakerroksia. Mm. Kemijoen laaksosta on moreenin alta löytynyt viimeistä jäätiköitymistä vanhempia maaperäkerrostumia.

Virtaava vesi kulutti syviä uomia jäätikköjokien toiminnan tuloksena syntyneisiin laaksontäytteisiin ja siirsi suuria määriä hiekkaa jokisuille suistokerrostumiksi, deltoiksi. Mannerjäätikön sulaessa kasvoi maa-ala nopeasti; syntyi järviä ja näille laskujokia. Niistä muodostui vesistöjä, jotka purkautuivat mereen. Maankohoamisen vaikutuksesta syntyi jokilaaksoihin yhä uusia suistokerrostumia, jotka muodostavat jatkuvan sarjan ylimmän rannan tasosta nykyiseen merenpinnan tasoon. Suurimman maankohoamisen alueella, Pohjanmaalla ja Satakunnassa, jokien kaltevuuden pieneneminen aiheutti yhä enemmän jokakeväisiä tulvia. Niiden peittämille alueille laskeutui humuspitoista hietaa ja veden tuomaa orgaanista lietettä tulvakerrostumiksi (maaperäkartta/valokuva >) . Jokikerrostumia on maapinta-alastamme prosentin verrran.