Pohjaveden synty ja esiintyminen

Maa- ja kallioperään varastoituneet sadevedet ja lumien sulamisvedet ovat joko maavettä tai pohjavettä. Maanpinnan ja pohjavedenpinnan välisessä maavesivyöhykkeessä vesi täyttää maaperän huokostilat ja kallioperän hiushalkeamat vain osittain, kun taas pohjavedenpinnan alapuolella ne ovat kokonaan veden täyttämiä. Pohjavesivyöhykkeessä pohjavesi virtaa maaston alimpien kohtien suuntaan ja purkautuu paikoin maanpintaan tai vesistöihin painovoiman tai paineen vaikutuksesta.

Pohjavedenpinta on Suomessa yleensä 1-4 metrin, harjuissa ja kallioperässä jopa 20 metrin syvyydessä. Ylimmillään pohjavedenpinta on keväällä, kun lumet ja routa ovat sulaneet, ja alimmillaan kevättalvella. Sen vuotuiset korkeusvaihtelut ovat yleensä 0,1-1,0 metriä, mutta voivat poikkeustapauksissa olla useitakin metrejä.

Pohjavesi on ns. salpavettä, jos se rajoittuu tiiviiseen kerrostumaan, esimerkiksi saveen, joka estää vedenpintaa nousemasta vesimassan, ilmanpaineen ja geologisen ympäristön säätelemälle painetasolle. Jos tiivis kerros puhkaistaan, vesi kohoaa painetasoon, jota pohjavesiympäristön olosuhteet säätelevät. Tästä on esimerkkinä ns. arteesinen kaivo, josta vesi nousee maanpinnalle omalla paineellaan.

Vedenhankintaa varten tärkeiden pohjavesialueiden antoisuus on Suomessa 2,77 milj. m³/vrk. Kaikkien pohjavesialueiden arvioitu antoisuus on 5,8 milj. m³/vrk ja keskimääräinen pohjaveden käyttö 0,71 milj. m³/vrk (Yhdyskuntien vedenhankinnalle tärkeät pohjavesialueet, 1976, Britschgi, R. & Gustafsson, J. (ed). 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet). Vedenhankinnalle tärkeiden pohjavesialueiden laskennallisesta antoisuudesta on keskimäärin käytössä vain 26 %. Tiedot perustuvat vuosina 1988 – 1995 koottuihin tietoihin.