GTK:n logo ylänauhassa
GTK/ Tietoaineistot/ Maaperäkartan käyttöopas/Kartoitusperusteet ja kuvausohjeet

 

Kalliomaat

 

 
 

Kalliomaa, johon luetaan kuuluvaksi avokallio sekä alle 1,0 m:n maakerroksen peittämä kallio, kuvataan tunnuksella Ka. Jos pintamaana tai peittävänä kerroksena on jokin muu maalaji kuin moreeni, kuvataan pintamaa tai peittävä kerros kohdan 1.2 mukaisesti. Tässä tapauksessa kuvaus toteutetaan myös 4 hehtaaria pienemmissä kuvioissa. Pienet avokalliot merkitään työkartalle vinoristillä x ja ohuen maakerroksen alta tai ojan pohjalta tms. tehdyt kalliohavainnot merkitään työkartalle profiilipisteinä (esim. 0,5 Hk/Ka). Karttatulosteela ne kuvataan vinoristillä x.

Rapautuma eli rapautunut kallio, jonka rapautumisaste on rakennusgeologisen kallioluokituksen mukaan Rp2 tai Rp3 (lapiolla kaivettavat kalliot), kuvataan tunnuksella Rp, mikäli rapautuneen kerroksen paksuus on vähintään 1,0 m.

0,2 – 0,9 metrin paksuinen tai vaikeasti rajattava rapautuma kuvataan käyttäen laatikkokuvausta tunnuksella.

Lähinnä Pohjois-Suomessa pakkasrapautumisen seurauksena kalliosta paikalleen syntynyt louhikko tai kivikko, rakka, kuvataan tunnuksella Ra.

Kalliomaa: avokallio tai kallio, jonka päällä on alle 1,0 metrin paksuinen maakerros, yleensä pääasiassa moreenia

Ka
Pieni kalliopaljastuma.

x

Rakka, pakkasrapautumisen seurauksena kalliosta paikalleen syntynyt louhikko tai kivikko.

Ra

Moroutunut tai kemiallisesti rapautunut kallio.

Rp

Alle 1,0 m:n paksuinen rapautumakerros tai vaikeasti rajattava sekä rapautunutta että ehjää kalliota käsittävä alue.

 
Sivun alkuun
 
< Maalajikerrosten kuvaus Kartoitusperusteet- etusivulle Moreenikerrostumat >
 

Maaperäkartan käyttöoppaaseen Tietoarkistoon GTK:n etusivulle

painonappi, linkki palautesivulle painonappi, linkki asiahakulomakkeelle painonappi, linkki tekijänoikeustietoihin
ohut alanauha
gtk:n logo, linkki pääsivulle