Eem-meri

Eem-meri, ennen viimeistä Veiksel-jääkautta 130 000 - 115 000 vuotta sitten ollut merivaihe, peitti ilmeisesti Suomen läntisimmät ja eteläisimmät osat. Eem-meren pinta ulottui Itämeren piirissä nykyistä vedenpintaa korkeammalle. Fennoskandia oli tällöin saari, ja leveät salmet yhdistivät Itämeren sekä Tanskan salmien että Vienanmeren kautta valtamereen.
Veiksel-jääkauden aikana olleiden jäättömien vaiheiden aikaisia merenpinnan asemia ei ole voitu Suomesta määrittää.

Baltian jääjärvi

Baltian jääjärvi oli valtameren pinnan yläpuolelle patoutunut makeavetinen vesiallas. Se laski valtamereen Tanskan salmien kautta. Sitä mukaa kun jäätikön reuna perääntyi Etelä-Ruotsissa, Baltian jääjärvi peitti yhä suuremman alueen ja ulottui vähitellen myös Suomenlahdelle ja Laatokalle. Mannerjäätikön reunan eteen kerrostuivat lopulta Salpausselät, joiden deltatasanteiden avulla on määritelty Baltian jääjärven vedenpinnan korkeudet. Baltian jääjärvivaihe päättyi 11 590 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö suli Billingenin vuoren alueelta Keski-Ruotsissa Vättern-järven länsipuolella ja jääjärven pinta laski lyhyessä ajassa 26 – 28 metriä valtameren pinnan tasoon.

Yoldiameri

Yhteys valtamereen laajeni mannerjäätikön reunan perääntyessä Keski-Ruotsissa pohjoisemmaksi. Samalla valtameren suolainen vesi pääsi tunkeutumaan Itämereen. Alkoi Itämeren ensimmäinen merivaihe jääkauden jälkeen. Tätä vaihetta 11 590 – 10 800 vuotta sitten on kutsuttu Yoldiamereksi. Baltian jääjärven aikana oli Itämeren piirissä kerrostunut yksinomaan lustosavea, mutta Yoldiameren aikana kerrostui ensin lustosavea ja sitten homogeenista eli tasakoosteista savea.

Ancylusjärvi

Jäätikön hävitessä Itämeren altaasta kohosi Billingenin salmen kynnys maankohoamisen vaikutuksesta vedenpinnan yläpuolelle ja yhteys valtamereen katkesi. Noin 10 800 vuotta sitten patoutunutta järveä kutsutaan Ancylusjärveksi, jonka alkuvaiheessa vielä osa Fennoskandiaa oli jäätikön peitossa. Tornionlaakso vapautui Suomen alueista viimeksi jäätiköstä noin 10 000 vuotta sitten. Korkeimmillaan Ancylusjärven pinta oli hieman yli 10 000 vuotta sitten ennen kuin sen lasku-uoma siirtyi tulvan seurauksena Tanskan salmiin. Vedenpinta laski nopeasti koko Ancylusjärven piirissä. Samanaikaisesti valtameren pinta nousi, ja noin 9 000 vuotta sitten syntyi Tanskan salmien kautta suora yhteys valtamerestä Itämereen, jossa alkoi heikkosuolainen Litorinameren Mastogloiamerivaihe.

Litorinameri

Valtameren pinnan noustessa suolaista vettä alkoi virrata Tanskan salmien kautta Itämereen. Alkoi Litorinameren aika noin 9 000 vuotta sitten. Litorinameren pohjalle kerrostui liejusavia ja simpukka- ja kotilolöydöt osoittavat veden olleen nykyistä suolaisempaa. Valtameren pinnan nousu oli niin nopeaa, että maankohoamisen reunaosissa, mm. Kaakkois-Suomen rannikolla Helsingistä itään, vedenpinta nousi nopeammin kuin maa kohosi eli tapahtui transgressiota. On arvioitu, että valtameren pinta saavutti korkeimman tasonsa ehkä pari metriä nykyistä pintaa ylempänä – noin 8 000 – 7 000 vuotta sitten, minkä jälkeen se on vähitellen laskenut nykyiseen tasoonsa. Itämeren suolapitoisuus on myös vähentynyt valtameriyhteyden Tanskan salmien kautta madaltuessa. Suomen rannikolla on vedenpinta maankohoamisen vuoksi näennäisesti laskenut paljon enemmän.