GTK:n logo ylänauhassa
GTK/ Tietoaineistot/ Maaperäkartan käyttöopas/maaperä ja maalajit

 

Suomen maaperän synty

 

 
 

Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä irtaimista maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m.

Kallioperämme on maapallon vanhimmilta kausilta, prekambri-ordovikikausilta ja iältään 3000-500 miljoonaa vuotta. "Geologiset aikakaudet" - taulukossa on esitelty lyhyesti maapallon kehityshitoriaa.

Maaperämme on pääosin syntynyt nuorimman kauden, kvartäärikauden, viimeisen sadan tuhannen vuoden aikana. Jääkauden jälkeisen holoseeniepookin jaottelua, Itämeren vaiheita ja kasvillisuuden kehitystä on koottu omaan taulukoonsa (avaa taulukko >).

 

Geologisesti lyhyen ajan, noin 2,5 miljoonaa vuotta kestäneen kvartäärikauden aikana maapallon ilmasto on ollut useaan kertaan poikkeuksellisen kylmä, ja siinä on tapahtunut useita lyhytaikaisia muutoksia. Pohjois-Euroopassa laajat alueet joutuivat toistuvasti mannerjäätikön peittoon. Jäätikön ollessa laajimmillaan sen reuna ulottui Keski-Eurooppaan saakka, ja jäätiköitymisalueen keskiosissa, kuten Suomessa, jäätikön paksuus oli yli 2 km. Jääkausien välillä oli jäättömiä interglasiaaliaikoja, jolloin ilmasto oli nykyisen kaltainen tai suotuisampikin.

Jäätikön levinneisyys Pohjois-Euroopassa. Suurenna >

Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 115 000 vuotta sitten. Varhais-Veikselin jäätiköityminen ulottui Suomessa Lappiin. Tämän jälkeen ilmasto vaihteli, kunnes noin 75 000 vuotta sitten alkoi Keski-Veikselin jäätiköityminen, jonka peitossa eteläinen Suomi oli 65 000 - 55 000 vuotta sitten. Myöhemmin Keski-Veikselin aikana suurin osa eteläisintäkin Suomea oli jäätön. Koko Suomi peittyi mannerjäätikön alle noin 30 000 - 25 000 vuotta sitten. Laajimmillaan Veiksel-vaiheen lopussa noin 20 000 vuotta sitten jäätikkö ulottui Berliinin eteläpuolelle ja idässä Pietarin ja Moskovan puoliväliin. Veikselin kylmimmän vaiheen lämpeneminen ja jäätikön perääntyminen alkoi noin 17 000 vuotta sitten ja noin 15 000 vuotta sitten sulaminen ja perääntyminen oli erityisen nopeaa. Jääkausi näytti päättyneen noin 12 700 vuotta sitten, kun tapahtui äkillinen käänne. Jääkautinen kylmyys palasi ja jäätikön perääntyminen pysähtyi. Tämä vaihe oli nimeltään Nuorempi Dryas ja se päättyi noin 11 500 vuotta sitten. Tällöin katsotaan jääkauden päättyneen. Tämän kylmän vaiheen aikana syntyivät I ja II Salpausselkä. Tämän jälkeen mannerjäätikön sulaminen ja jään reunan perääntyminen jatkui. Jäätikkö hävisi maastamme noin 10 000 vuotta sitten.

Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä.

Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja).

Mannerjäätikön painon vaikutuksesta maankuori painui alaspäin ja jäätikön peräännyttyä se on palautumassa aikaisempaan asemaansa (maankohoaminen, kartta >) aiheuttaen rannan siirtymistä meri- ja järvialueilla. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti nämä alueet. Nykyään ne ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi kohoumien rinteillä ylimmän rannan tasolla ja sen alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia.

Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Kallioilla alkoi hidas rapautuminen, joka jatkuu edelleen. Sen tuloksena ovat syntyneet mm. tuntureiden rinteitä ja lakia peittävät rakat. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

Maaperään kuuluu kallioperää maalla ja vesistöjen pohjalla peittävä irtomaakerros, jonka pääosa koostuu murskautuneesta ja hienontuneesta kiviaineksesta eli kivennäismaalajeista. Niitä ovat mm. moreeni, sora, hiekka ja savi. Maaperään kuuluvat lisäksi eloperäisestä aineksesta syntyvät turve ja lieju sekä maaperässä oleva vesi. Maaperä on syntynyt geologisten prosessien - rapautumisen sekä mannerjäätikön, virtaavan veden ja tuulen toiminnan - tuloksena. Nykyisessä maaperässä on sekä ennen kvartäärikautta kallioperästä rapautuneita aineksia että moneen kertaan uudelleen kerrostuneita kvartäärikauden kerrostumia. (Suomen maaperä, kartta >)
Sivun alkuun
 
< Kartoituksen historiasta Maaperäkartan käyttöoppaan etusivulle Rapautuminen >
 

Geotieto GTK:n etusivulle

painonappi, linkki palautesivulle painonappi, linkki tekijänoikeustietoihin
ohut alanauha
gtk:n logo, linkki pääsivulle Maaperän peruskartta 1 : 20 000, A-tyyppi Maaperän peruskartta 1 : 20 000, B-tyyppi Maaperän peruskartta 1 : 50 000 Suomen geologinen kartta 1 : 100 000 Suomen geologinen yleiskartta 1 : 400 000 Suomen maaperä 1 : 1 000 000 Geologinen retkeilykartta Suomen geologinen yleiskartta 1 : 400 000 Suomen geologinen tutkimus 1 : 200 000