GTK:n logo ylänauhassa
GTK/ Tietoaineistot/Suomen kaivosteollisuus
 
Karbonaattikivikaivokset

Kalkkikiven louhinnalla on Suomessa pitkät perinteet. Ensimmäiset kirjalliset viitteet siitä ovat jo keskiajalta. Vanhoina aikoina kalkkikiven käyttö rajoittui lähinnä kalkin polttoon ja poltettua kalkkia käytettiin muurilaastin valmistukseen. Vanhoja malmiesiintymiä ja kaivoksia käsittävissä koontiteoksissa (Holmberg 1858; Furuhjelm 1884a, 1884b, 1886, 1887) kalkkikivi mainittiin aina metallisten malmiesiintymien kanssa. Viime vuosisadan lopun teollisen läpimurron myötä kalkkikivellä oli entistäkin suurempi merkityksensä kaikessa nykyaikaisessa rakentamisessa.

Kalkkikivi on kivilaji, jonka päämineraalina on kalsiitti. Tämän ohessa on kalkkikivessä usein myös dolomiittia, ja siksi teknisessä mielessä kalkkikiveksi nimitetään myös sellaista kivilajia, jossa on lähes tai kokonaan dolomiittia. Nimitystä kalkkikivi voidaan siten käyttää tällä tavoin laajassa merkityksessä. Kuitenkin milloin tahdotaan nimityksellä ilmaista kiven laatu, puhutaan kalsiittikivestä ja dolomiittikivestä (Eskola et al. 1919). Esillä olevassa raportissa on yksinkertaisuuden vuoksi karbonaattikivistä käytetty nimityksiä kalsiitti ja dolomiitti sekä kalsiitti-dolomiitti milloin kivi koostuu näiden välimuodosta.


Maantieteellinen jakautuminen

Karbonaattikivikaivosten jakautuminen kuvataan kartoilla, joissa malmityyppeinä ovat kalsiitti-, kalsiitti-dolomiitti- ja dolomiittivaltaiset esiintymät. Oheisten kolmen kartan sisältö on seuraava:

1. Malminlouhinta kartta
2. Hyötyaineiden laskennallinen bruttoarvo kartta


Toimintavuodet

Tärkeimpien karbonaattikivikaivosten toiminnan ajallinen jakautuminen vuosina 1500 - 2001 esitetään janakaavioilla, joissa malmityyppeinä ovat samat kuin käytetty maantieteellisessä jakautumassa, kalsiitti-, kalsiitti-dolomiitti- ja dolomiittivaltaiset esiintymät. graafinen esitys

Toiminnan vuotuinen jakautuminen

1. Karbonaattikivikaivokset 1873 - 2001

Merkittäviä karbonaattikivikaivoksia ja vanhimmat ennen vuotta 1700 toiminnassa olleet (malmin määrä rikastuksessa tonnia vuoteen 2001 mennessä).

Kaivos Kunta Vuodet Vanhat Malmia
Kukkianjärvi Luopioinen 1200-l 4 050  
Perheniemi Iitti 1200-l- 1950-l   27 000
Dalsvik Espoo 1400-l - 1900-l 16 200  
Stenholmen Kemiö 1500-l - 1950-l 50 400  
Turholm Helsinki 1550e 30  
Siivikkala Vampula 1600-l - 1999 264 739  
Kukkula Paltamo 1600-l - 1924 30  
Hevonkoski Isokyrö 1600-la 230  
Knasabacka-kalkki Karjaa 1670-1818 30  
Förby Särkisalo 1882- 1200-l 8 760 884
Parainen Parainen 1898- 1200-l 78 996 984
Ruokojärvi Kerimäki 1906- 1800-l 11 795 742
Montola Virtasalmi 1909-1976 3 750 220  
Ihalainen Lappeenranta 1910- 1500-l 45 641 819
Tytyri Lohja 1911- 34 113 431  
Kalkkimaa Tornio 1917- 1838e 6 475 833
Ojamo-kalkki Lohja 1925-1965 8 700 000  
Kotakangas Vimpeli 1934-1962 1800-l 1 400 000
Kalkkiranta Sipoo 1938- 1600-l 5 213 554
Mustio Karjaa 1954- 1700-l 11 365 020
Ryytimaa Vimpeli 1962- 1916e 5 490 081
Ankele Virtasalmi 1966-   2 101 657
Äkäsjoensuu Kolari 1968-1999 4 397 625  
Otamo Siikainen 1978- 3 917 108  
Punola Vampula 1983- 3 124 343  

Karbonaattikiviesiintymien teollinen hyödyntäminen alkoi 1800-luvun lopulla. Kuitenkin niistä monilla oli toimintaa ollut jo huomattavasti aikaisemmin. Yllä olevassa taulukossa nämä tiedot merkitty sarakkeeseen Vanhat. Esimerkiksi vanhin kirjallinen tieto Suomen kalkkikiven louhinnasta on Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa. Siinä olevassa 12.6.1329 päivätyssä kirjeessä kolme Kemiössä asuvaa henkilöä lahjoittaa kirkolle Krakanes -nimisen kalkkivuoren. On oletettu, että kyseinen vuori on ollut Förbyn alueella, joka siihen aikaan kuului Kemiön pitäjään (Garberg 1939).

Ainakin jo 1500- ja 1600-luvulla Ahvenanmaalla kerättiin kalkkikivilohkareita kalkinpolttoon. Paraisten Kalkkivuori Oy suunnitteli vuonna 1959 toiminnan aloittamista Lumparnissa (Hausen 1914, Törnblom 1986, Hokkanen 2002).

Äkäsjoen karbonaattikivet ovat olleet tunnettuja jo hyvin kauan ennen teollista toimintaa 1960-luvulta lähtien. Alueen talonpojat olivat ikimuistoisista ajoista lähtien polttaneet kalkkia esimerkiksi Mannajärvellä (Eskola et al. 1919, Paulaharju 1923).

2. Karbonaattikivikaivokset 1873 - 2001: Malminlouhinta. Viime vuosisadan alussa alkanut karbonaattikivikaivosten louhinta kasvoi teollisuuden kysynnän mukaisesti. Toisen maailmansodan aikana tapahtui louhinnan pudotus yhdestä miljoonasta tonnista vuodessa noin puoleen. Malminlouhinnan huippu 5 826 133 tonnia saavutettiin vuonna 1883 ja toinen läheinen huippu 5 720 360 tonnia vuonna 1990. Viimeksi mainitun vuoden jälkeen louhinta väheni, ja niinpä vuonna 2001 karbonaattikivikaivosten malminlouhinta oli 4 060 373 tonnia, jolloin oli toiminnassa yhteensä 16 kaivosta.

graafisiin kuvaajiin (alasivu: KaivosKuvat 2002)

Karbonaattikivikaivoksia käsitteleviä lähteitä:
Boström (1986) The history of the stone and mineral industry in Finland
Eskola et al. (1919) Suomen kalkkikivi
Frosterus (1909) Lounais-Suomen kalkkikivet ja kalkkiteollisuus
Garberg (1939) Ur vår kalk- och marmorbrytnings äldsta hävder
Hausen (1914) Kalkutförsel från Åland under äldre tider
Hokkanen (2002) Metamorfoitumattomien sedimenttikalkkikivien esiintyminen Ahvenanmaalla
Lundén (1988a) Kalkkikivi ja dolomiitti
Paulaharju (1923) Wanhaa Lappia ja Peräpohjaa
Puustinen (1999) Distribution and production of Finnish limestone mines
Suomen Talousseura (1978) Paraisten luonnoninventointi
Törnblom (1986) Åländsk bergsbruk från 1500-talet till våra dagar


seuraavalle sivulle >>>

Sivun alkuun Sisällysluetteloon Geotieto GTK:n etusivulle

painonappi, linkki palautesivulle painonappi, linkki tekijänoikeustietoihin
ohut alanauha
gtk:n logo, linkki pääsivulle