GTK:n logo ylänauhassa
GTK/ Tietoaineistot/Suomen kaivosteollisuus
 

KAIVOSTEOLLISUUS


Ruotsin vallan ajalla ruukkiteollisuus eli rautatehtaat ja manufaktuurit edustivat pisimmälle erikoistunutta teollisuutta, joita aikakauden valtiovalta piti myös tärkeinä. Toisaalta ne edustivat myöhemmin industrialistisen teollisuuden esiastetta. Niiden tosiasiallinen merkitys oli sen sijaan koko kansantalouteen verraten vähäinen. Lähinnä niiden mukana tuli Suomeen yritystaloudellisen teollisuuslaitoksen organisaatiomuoto, jota 1800-luvun teollisuus alkoi myöhemmin käyttää toisissa mittasuhteissa. Suomen manufaktuuriteollisuudessa osa oli sidoksissa rautaruukkeihin, joihin jo 1600-luvulla eräisiin niistä rakennettiin manufaktuuripaja karkeiden rautatakeiden kuten naulojen, rautakankien ja lapionterien valmistamiseksi (Jutikkala et al. 1980).

Suomen taloushistoriassa voidaan ajallisesti erottaa seuraavat vuoriteollisuuteen sovitettavat ajanjaksot (Jutikkala et al. 1980, Ahvenainen et al. 1982):

1. Esiteollinen kausi 1500 - 1809
2. Varhaisteollinen kausi 1809 - 1860
3. Ensimmäinen teollistumisen kausi 1860 - 1914
4. Toinen teollistumisen kausi 1914 - 1944
5. Suurteollinen kausi 1945 -

Varhaisteollisena kautena koko metalliteollisuuden jalostusarvosta rautaruukit ja manufaktuurit kattoivat 40 - 45 % ja yli puolet jäi käsityön osalle. Vuoteen 1850 saakka tehdasmaista metalliteollisuutta olivat hallinneet perinteelliset rautaruukit, joiden toimintaedellytykset eivät sanottavasti olleet muuttuneet Ruotsin vallan ajasta. Vuodesta 1850 lähtien metalliteollisuuden osuus nousi jatkuvasti ja oli vuonna 1870 jo 86 % (Ahvenainen et al. 1982).

Ruukkien sekä konepajojen ja valimoiden työntekijöiden lukumäärä ja jalostusarvo (1000 hopearuplaa) vuosina 1820 - 1870.


1820

1830 1840 1850 1860 1870
Työntekijöitä:            
Metalliruukit 600 590 820 950 1 250 1 500
Konepajat ja valimot 50 20 50 170 1 030 1 550
Yhteensä 650 610 870 120 2 280 3 050
Jalostusarvo:            
Metalliruukit 80 80 110 120 620 810
Konepajat ja valimot 10 0 10 20 230 440
Yhteensä 90 80 120 140 850 1 250

Silmiinpistävintä oli koko metalliteollisuuden jalostusarvon valtava kasvu vuoden 1850 jälkeen. Tämähän enemmän kuin kaksinkertaistui edelliseen vuosikymmeneen verrattuna. Vuosina 1860 - 1870 tuotannon arvo kasvoi miltei 50 % ja työntekijöiden määrä lisääntyi kolmanneksella. Vuosisadan puolivälin jälkeen tapahtunut kasvu aiheutui osaksi Itä-Suomen järvi- ja suomalmiesiintymiä jalostavien putlauslaitosten synnystä, osaksi konepajateollisuuden ekspansiosta.

Ruotsin vallan päättyessä masuunit ja kankirautavasarat käyttivät miltei yksinomaan ruotsalaista vuorimalmia. Koska rautateollisuudessa kotimaisen raaka-aineen saanti oli merkityksetöntä, täytyi turvata tuonnin jatkuminen Ruotsista, josta malmin ja takkiraudan vienti periaatteessa oli kielletty. Haminan rauhassa taattiin suomalaisille ruukeille raaka-aineen tuonti. Kuitenkin 1830-luvulta lähtien pyrittiin vähitellen rajoittamaan Ruotsista tuodun rautamalmin ja takkiraudan määrää. Käytännössä ei tuonnissa tapahtunut suurempia muutoksia, mutta ruotsalaisen rautamalmin ja takkiraudan tuontioikeuden hintana oli miltei täydellinen tullivapaus Ruotsissa jalostetulle raudalle Suomessa. Siksi ruotsalaiset rautatuotteet hallitsivat Suomen markkinoita.

Näin rautateollisuuden raaka-ainetarve sekä kotimainen jalostetun raudan kysyntä katettiin suurimmalta osalta Ruotsista tapahtuvalla tuonnilla, kun taas suomalaisten ruukkien tuotanto pääosin vietiin Venäjälle. 1800-luvun puolivälistä alkaen suomalaisia perusmetalleja ja metallituotteita voitiin melkein rajoituksetta myydä keisarikuntaan.

Ruukkien riippuvuutta ruotsalaisesta raaka-aineesta yritettiin 1840-luvulla valtiovallan toimesta vähentää. Metalliteollisuutta tuettiin valtion lainoilla sekä erilaisilla tulli- ja kauppapoliittisilla järjestelyillä, ja samanaikaisesti lisättiin vuorimalmin louhintaa, pääasiassa valtion kustannuksella. Toimenpiteet omavaraisuuden kohottamiseksi jäivät silti tilapäisiksi. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt, että metalliteollisuuden kehitys olisi jähmettynyt paikalleen. Metallien perustuotanto suunnilleen kolminkertaistui vuosien 1840 - 1860 välillä ja samanaikaisesti tuottavuus selvästi kasvoi.

Itä-Suomen järvimalmiruukit markkinoivat lähes koko tuotantonsa Pietariin. Seuraava taulukko antaa summittaisen vuoden 1870 taseen eli tuotannon, ulkomaakaupan ja kotimaisen kulutuksen suhteista.

Tärkeimpien rautalaatujen valmistus ja ulkomaankauppa vuonna 1870 (tonnia).


Tuotanto Tuonti Summa Kulutus Vienti Summa

Takkirauta

7 740

11 250
18 990 11 740 7 250 18 990
Kankirauta 10 310 630 10 940 3 970 6 970 10 940
Manufaktuurirauta 600 1 120 1 720 1 440 280 1 720
Teräs 3 130 1 310 4 440 3 170 1 270 4 440

Yhteensä

21 780 14 310 36 090 20 320 15 770 36 090


Edellisestä voi havaita, että Suomeen tuotettu, myyntiin tarkoitettu takkirauta markkinoitiin miltei kokonaan maan ulkopuolelle eli Venäjälle. Keisarikuntaan myytiin kankiraudasta kaksi kolmasosaa ja kolmannes jäi kotimaahan, kun taas manufaktuuriraudasta ja teräksestä viennin osuus jäi alle puoleen. Kun kaikki rautalaadut lasketaan yhteen, muodostuu vientiosuudeksi runsaat kolme neljäsosaa (Ahvenainen et al. 1982). Samat lukuarvot on esitetty myös esillä olevassa raportissa ulkomaankauppaa käsittelevässä kappaleessa.

Nopeimmin kasvavan metalliteollisuuden alan muodostivat konepajat ja valimot, joiden jalostusarvo 20-kertaistui vuosien 1850 - 1870 välillä. Tämä nopea kasvu selittyy sillä, että kyse oli itse asiassa uudesta tuotannonalasta. Suomen ensimmäinen elinvoimainen konepaja perustettiin Fiskarsiin vuonna 1837. Muiden rautaruukkien yhteyteen perustettiin myös konepajoja, muun muassa Högforsiin, Varkauteen, Juantehtaalle, Taalintehtaalle ja Huutokoskelle.

Konepajojen ja valimoiden kasvun taustalla oli maan taloudellisen aktiviteetin yleinen lisääntyminen 1840-luvulta alkaen. Konepajateollisuus osoittautui ajan mittaan elinvoimaisimmaksi osaksi Suomen metalliteollisuutta. Perinteellisten rautaruukkien aika oli suurelta osin ohi jo vuonna 1870. Itä-Suomen järvimalmiruukit joutuivat puolestaan vaikeuksiin, kun Venäjän tullipolitiikkaa tiukennettiin 1880-luvulla ja nopeasti kasvavan Etelä-Venäjän metalliteollisuuden kilpailu tehostui.

Kotimaisen malmin saanti vaihteli suuresti 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Järvimalmin nosto saavutti huippunsa 74 249 tonnia vuonna 1875 ja 75 237 tonnia vuonna 1897, jonka jälkeen se käytännöllisesti katsoen loppui vuoden 1907 jälkeen. Rautamalmi tuotiin etupäässä Ruotsista ja kotimaasta sen saanti oli varsin vähäistä. Uusia rautakaivoksia avattiin 1890-luvulla Impilahdella Välimäellä ja Pitkärannassa, jolloin tuotanto vuonna 1900 oli parhaimmillaan 30 721 tonnia. Kuitenkin vuoden 1907 jälkeen ei varsinaista rautamalmin tuotantoa ollut lainkaan Suomessa. Kuparikaivoksista Orijärvi suljettiin vuonna 1882 ja Pitkäranta vuonna 1904, jonka jälkeen ei Suomessa ollut perusmetallimalmien tuotantoakaan.

Vaikka kotimainen malmintuotanto olikin 1900-luvun alussa erittäin vähäistä, rautatehtaiden yhteyteen oli perustettu metallien jatkojalostukseen perustuvaa konepajateollisuutta. Näistä laitoksista mainittakoon Fiskars, Högfors, Pinjainen ja Teijo tai Tampereen masuunista periytyvä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy. Autonomian ajan lopulla Venäjän konepaja- ja laivanrakennustuotteiden tarve antoi Suomen metalliteollisuudelle paljon uusia mahdollisuuksia. Konepajateollisuudessa työskenteli vuonna 1896 yhteensä noin 6 000 työntekijää ja tuotannon arvo oli silloin 15,7 miljoonaa markkaa (385 miljoonaa markkaa vuoden 2001 rahassa). Menestyksellinen kehitys jatkui yhtäjaksoisesti aina vuoteen 1899 saakka, jolloin tuotanto nousi siihenastiseen 28,6 miljoonan markan (622 miljoonaa markkaa vuoden 2001 rahassa) huippuarvoonsa (Asanti 1942). Vuoden 1913 noususuhdanteen aikana oli metalliteollisuuden eri tuotantoaloilla yhteensä noin 16 000 työntekijää eli noin 15 % maan koko työläismäärästä ja työpaikkoja oli kaikkiaan 276 ja tuotannon arvo nousi 84 miljoonaan kultamarkkaan (1 544 miljoonaa markkaa vuoden 2001 rahassa). Metalliteollisuuden tuotannon arvo vuonna 1916 oli Suomen koko teollisuustuotannon bruttoarvosta lähes 23 % (Olin 1938).

Uudenaikaisen vuorityön Suomessa voidaan katsoa alkaneen vuonna 1908, jolloin Outokummun kupariesiintymä löydettiin, ja jonka varaan louhinta käynnistyi vuonna 1910. Ensimmäisen ja toisen maailmansotien välisellä kaudella Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla taloudellinen kasvu oli suhteellisen ripeää. Tuona aikana luotiin se perusta, jolle nykyinen suurteollisuus nojautuu.

Kaivosteollisuuden osuus vuosina 1926 - 1951 oli noin 0,5 % nettokansantuotteesta ja noin 2 % teollisuudesta. Suhde näyttää kuitenkin nousseen alkuvuosien arvosta 0,3 - 0,4 % lähes kaksinkertaiseksi jo 1930-luvulta alkaen. Toisin sanoen kaivosteollisuuden kehitys oli nopeampaa kuin koko kansantuotteen ja ehkä myös nopeampaa kuin muun teollisuudenkin (Kara 1953).

Tarkasteltaessa kaivosteollisuuden osuutta graafisesti huomataan mielenkiintoinen huippu vuonna 1943. Tämän aiheutti Petsamon nikkelikaivos, jonka malmituotannon arvoksi oli määritelty 313 miljoonaa markkaa. Vertailun vuoksi Outokummun kaivoksessa tuotetun malmin arvo oli samana vuonna 77 miljoonaa markkaa. graafinen esitys

Suomen verrattain myöhäinen teollistuminen toisen maailmansodan jälkeen perustui korkean tietotaidon ohella merkittävässä määrin metsä- ja malmivaroihin. Vielä 1940-luvulla Suomen kaivoksista louhittavan malmin määrä oli suhteellisen vaatimatonta. Suurin yksittäinen tuottaja oli Outokummun kuparikaivos. Uusien malmiesiintymien löytymisen kautta kaivosten tuotanto alkoi kasvaa 1960-luvulta lähtien. Tultaessa 1990-luvulle kotimaiset metalliset malmivarat alkoivat selvästi pienetä metalliteollisuuden tuotantoon nähden ja eräät tunnetut malmivarat kuluivat kokonaan loppuun. Koska itse metalliteollisuus on Suomessa hyvinkin uudenaikaista ja kilpailukykyistä, voidaan katsoa, että metallien jatkojalostus jatkuu maassa vielä pitkään. Kuitenkin tähän päästään ulkomaisen raaka-aineen ja kierrätyksen kautta. Esimerkiksi raudasta ja teräksestä suurin osa valmistetaan Ruotsista ja Venäjältä tuodusta rautarikasteesta sekä romuraudasta. Poikkeuksen tekee kromivaranto, joka on maailman laajuisestikin merkittävä kansallisomaisuus ja jaloteräksen merkitys vientituotteena on koko ajan kasvamassa. Viime vuosikymmeninä tuotantokoneisto on kehittynyt intensiivisemmäksi eli vähemmästä materiaalimäärästä on kyetty tuottamaan entistä suurempi määrä vaurautta bruttokansantuotteella mitattuna.

Teollisuusmineraalikaivosten louhinta on historiallisesti ollut maassamme pientä metallikaivoksiin verrattuna. Oleellinen muutos tapahtui kuitenkin 1970-luvun lopulla suurten talkki- ja apatiittikaivosten tullessa tuotantoon. Teollisuusmineraalien louhinta kasvoi voimakkaasti, ja niinpä tämä ohittikin metallikaivokset vuoden 1986 jälkeen.

Lannoiteteollisuuden raaka-aineena käytettävän fosforin suhteen Suomi onkin käytännöllisesti katsoen omavarainen ja kotimaisella talkilla on merkittävä osuus paperin valmistuksessa ja vientituotteena. Selvästi merkittävin tuontimineraali on kaoliini, jonka kotimaisen raaka-ainelähteen löytymisellä paperin valmistuksessa olisikin huomattavaa kansantaloudellista merkitystä.

Kalkkikiven louhinnan volyymi on 1990-luvun puolivälistä lähtien ollut suhteellisen tasaista. Tuotannon määrä on riippuvainen rakentamiseen tarvittavan sementin kysynnästä ja heijastaakin siten rakennusteollisuuden aktiviteettia.

Kaivannaisteollisuutta käsitteleviä lähteitä:
Ahti (1989) Suomen kaivosteollisuuden syntyvaiheet
Ahvenainen et al. (1982) Suomen taloushistoria 2 - Teollistuva Suomi
Alho (1949) Suomen uudenaikaisen teollisuuden synty ja kehitys 1860 - 1914
Asanti (1942) Lyhyt katsaus Suomen rautateollisuuden historiaan
Eskola (1919) Suomen vuorityöstä ja sen edellytyksistä
Eskola (1923) Suomen hyödyllisistä mineraaleista
Furuhjelm (1885b) Kort öfversigt af de vigtigaste framsteg i grufvebrytningen och metallurgien under senast förflutna 25 år
Honkasalo (1982) Suomen vuoriteollisuuden nousu ja merkitys 1900-luvulla
Häyrynen (1946) Rautateollisuutemme kehityksestä
Joustela (1963) Suomen Venäjän-kauppa autonomian ajan alkupuoliskolla
Jutikkala et al. (1980) Suomen taloushistoria 1 - Agraarinen Suomi
Hall (1936) Kiviteollisuus
Kara (1953) Vuorityömme osuus kansantulosta
Laine (1950) Suomen vuoritoimi 1809 - 1884, I Yleisesitys
Leiponen (1994) Malmista metalliksi maailmalle, perusmetalliklusterin kilpailukyky
Lindborg (1996) Suomalaisen kaivosklusterin rakennemuutos
Mäenpää et al. (1996) Metalliteollisuus Suomen taloudessa
Mäenpää et al. (2000a) TMRFIN Suomen luonnonvarojen käytön tilastointijärjestelmä
Mäenpää et al. (2000b) Luonnonvarojen kokonaiskäyttö Suomessa
Mäkinen (1920) Tietoja Suomen metalliteollisuuden nykyisestä tilasta
Olin (1938) Suomen metalliteollisuus ja Suomen Metalliteollisuusyhdistys 1918 - 1938
Puustinen (1985 - 1995) Metallisten raaka-aineiden hinta, tuotanto ja ulkomaankauppa
Puustinen (2000) Mineraalien kaivu Suomessa
Talvitie (1946) Suomen kemiallinen teollisuus
Viitanen (1998) Suomen talouden metallitaseet
Ylinen (1989) Die Dokumentation und Erforschung bergbaulicher Tradition Finnland


seuraavalle sivulle >>>

Sivun alkuun Sisällysluetteloon Geotieto GTK:n etusivulle

painonappi, linkki palautesivulle painonappi, linkki tekijänoikeustietoihin
ohut alanauha
gtk:n logo, linkki pääsivulle